Osuuskunta Helsingin valokuidut

Asukastiedote 26.10.2015

Rakennustöiden eteneminen

Marttilan ja Reimarlan alueen valokuitukaapeloinnin rakentamisessa on kuluneen viikon aikana edelleen kiritty hankkeen valmistumisen aikataulua kiinni. Nykyisellä tahdilla valokuituliittymät ja muu rakentaminen valmistuvat tavoitteen mukaisesti ensi jouluun mennessä.

Päättyneellä viikolla rakennettiin edelleen runkoverkkoa ja mm. asennettiin jatkoskaappeja sekä yhdistettiin runko- ja talokuituja maan alle sijoitettavissa jatkoskoteloissa.

Pihojen kaapelireittejä ja tonttikaapelien asennuksia on edelleen myös tehty, sekä arkena että yhdessä asukkaiden kanssa talkootyönä viikonloppuisin.

Nyt alkaneella viikolla jatketaan kaikkia näitä rakennustöitä. Runkoverkon ojien kaivuu etenee kohti hankealueen reunoja, tonttikaapelien ojia kaivetaan arkisin sekä jälleen ensi viikonloppuna, maakaapeleita lasketaan ojiin ja runkoverkon valokuituja hitsataan kaapeilla ja jatkoksilla.

Talkootyöt tonteilla

Toivomme asukkaiden osallistuvan omien mahdollisuuksiensa mukaan ainakin omalla tontillaan kaivuu-uran peittämiseen tonttikaapelin asennuksen jälkeen. Tämä melko kevyt työvaihe keventäisi osuuskunnan ydinporukan talkootyökuormaa ja tarkoittaa käytännössä mullan haravointia takaisin uraan sekä samalla keltaisen varoitusnauhan vetoa uraan. Ohjeita ja apua tähän tietenkin annetaan, ja kaikki kaivuu-urat peitetään kyllä vaikka talon asukas itse ei pääsisikään avuksi.

Marttilan-Reimarlan valokuituhanke Omakotiliiton esimerkkinä asukasvetoisesta laajakaistahankkeesta

Suomen Omakotiliitto ry:n liittovaltuusto nosti valokuituhankkeemme esimerkkinä esille tuoreessa julkilausumassaan kiinteiden laajakaistayhteyksien merkityksestä pientaloalueille ja niiden huomioinnista osana kaupunkisuunnittelua. Julkilausuma on kokonaisuudessaan luettavissa Omakotiliiton nettisivuilla: http://www.omakotiliitto.fi/ajankohtaista/julkilausuma24102015