Osuuskunta Helsingin valokuidut

Ajankohtaista

Marttilan-Reimarlan valokuituhankkeen kolmas asukasilta to 25.9. klo 18-20 Pitäjänmäen kirjastolla

Tervetuloa asukasiltaan torstaina 25.9. kello 18-20 Pitäjänmäen kirjastoon! Alkusyksyn aikana hankkeen suunnittelussa on keskitytty maansiirto- ja kaapelointimenetelmien sekä laitetilan etsintään yhteistyössä urakoitsijoiden ja kumppanien kanssa. Asukasillassa kerrotaan tärkeimmät kuulumiset näistä keskusteluista, ja keskustellaan sekä rakentamiseen että asuntoihin kytkemiseen liittyvistä kysymyksistä.

Tule mukaan vaikuttamaan!

julkaistu 13.8.2014, päivitetty 16.9.2014


 

Asukasilta 2.6. pidetty - jäsenmäärä kasvaa ja tavoite lähenee

Marttilan-Reimarlan valokuituhankkeen toinen asukasilta pidettiin 2.6.2014.  Pitäjänmäen kirjaston kokoontumistila oli taas melkein täynnä, ja suurin osa osallistujista oli niitä alueemme asukkaita, jotka eivät olleet päässeet ensimmäiseen asukasiltaan toukokuun alussa.

Jäsenmäärä on edelleen kasvanut reippaasti, ja asukasillassa luvatun mukaisesti hankkeen tilannekarttaan on nyt lisätty osa-alueittain tarvittavien uusien jäsenten määrät: Marttilan-Reimarlan tilanne

Pyrimme alkusyksyllä 2014 järjestämään osuuskunnan jäsenkokouksen, jossa esiteltäisiin hankkeen tilanne ja kustannusarviot sen hetken jäsenmäärään perustuen, sekä päätettäisiin kaapeloinnin suunnittelusta ja urakoiden kilpailutuksen järjestämisestä.

julkaistu 6.6.2014


 

Marttilan-Reimarlan valokuituhankkeen toinen asukasilta ma 2.6. klo 18-20 Pitäjänmäen kirjastolla

Moni alueemme asukkaista on kysellyt mahdollisuutta uuteen asukasiltaan - ensimmäinen ajankohta ei kaikille sopinut, ja keskustelu muidenkin naapureiden kuin hankkeen vetäjien kanssa on tärkeää.  Siispä tervetuloa jälleen asukasiltaan maanantaina 2.6.2014 kello 18-20 Pitäjänmäen kirjastoon!

julkaistu 26.5.2014


Marttilan-Reimarlan valokuituhankkeen suunnittelun ja toteutuksen tilanneseuranta

Alueemme valokuituhanke toteutetaan vain jos riittävän moni asukas liittyy osuuskuntamme jäseneksi ja hankkii kotiinsa valokuituliittymän tai -liittymävalmiuden koko Marttilan-Reimarlan kaapeloinnin rakentamisen yhteydessä vuonna 2015.  Voit nyt seurata toteutuksen tilannetta osa-alueittain nettisivuillamme: Marttilan-Reimarlan tilanne

Liity jäseneksi nyt ja kutsu naapurisikin mukaan.

julkaistu 26.5.2014


 

Asukasillan 7.5. kuulumisia

Marttilan-Reimarlan valokuituhankkeen ensimmäinen asukasilta pidettiin Pitäjänmäen kirjastolla 7.5.2014.  Tupa oli täynnä, keskustelua heräsi ja oikeita kysymyksiä esitettiin runsaasti.

Yhtenä erityisenä asiana keskusteluissa vertailtiin valokuituliittymän nopeutta mobiiliverkkoihin ja kuparijohdoissa toimiviin yhteyksiin.  Vaikka nopeudessakin valokuitu voittaa kyllä vertailut, ei sitä koettu kovin tärkeäksi.  Tärkeäksi asukkaan kannalta havaittiin se, että valokuitu takaa valmiuden kehittyvien palvelujen käyttöön pitkälle tulevaisuuteen.

Asukasilta osoitti, että Marttilan-Reimarlan valokuituhanketta kannattaa jatkaa.  Ja niin myös tehdään - seuraa tiedotustamme ja ilmoita kiinnostuksestasi, tulemme kohta soittamaan niidenkin asukkaiden ovikelloja, joita emme vielä ole tavoittaneet!

julkaistu 20.5.2014


 

Liity jäseneksi nettisivuillamme

Voit nyt liittyä osuuskuntamme jäseneksi täyttämällä hakemuksen nettisivuillamme: www.helsinginvalokuidut.fi/jasenhakemus

julkaistu 1.5.2014


 

Marttilan-Reimarlan valokuituhankkeen tiedotustilaisuus 7.5.2014 kello 18-20 Pitäjänmäen kirjastossa

Tervetuloa Marttilan-Reimarlan valokuituhankkeen tiedotustilaisuuteen keskiviikkona 7.5.2014 kello 18-20 Pitäjänmäen kirjastoon (Jousipolku 1 Helsinki). Tule paikalle, kysy ja keskustele!

Tiedotustilaisuudessa esitellään lyhyesti hanke ja sen hyödyt alueen asukkaiden kannalta. Tärkeintä on avoin keskustelu: kysymyksiinne ovat paikalla vastaamassa valokuituverkkojen suunnittelija Jukka Laine ja muut osuuskuntamme perustaneet naapurinne.

Kutsu tiedotustilaisuuteen ja tiedote hankkeesta on jaettu Marttilan ja Reimarlan pientaloihin lauantaina 26.4.2014: Lataa PDF-tiedosto tästä, ja muistathan kertoa asiasta naapurillesikin.

Terveisin
Osuuskunnan Helsingin valokuidut hallituksen puolesta,
Ville Mattila

julkaistu 26.4.2014